Kirje Markku Peuralle

Olen ajatellut sinua taas monta kertaa viime viikkojen aikana. Sitä, miten briljantti ideasi oli perustaa verkostoitunut Valtuuskunta ajamaan ruotsinsuomalaisten asioita ja etua itse, ammattilaismaisesti, nopeasti ja ketterästi, proaktiivisesti ja yhteisvoimin vähemmistönäkökulmasta. Olit lopen kyllästynyt siihen tehottomuuteen, kuppikuntalaisuuteen ja tekoriippumattomuuteen, jota näimme m.m. RSKL:ssä. Mutta sitä jatketaan yhä vain – eli odotellaan, että enemmistö ajaa vähemmistön asiaa. Kaikki tuoreet maahanmuuttajat tietävät, että hälyä on pidettävä, mediaa lobattava ja puolueissa nostettava etniset näkökulmat, jos meinaa jotain saada aikaiseksi. Meillä olisi ehkä opittavaa Järvan ja Malmön muslimeilta. 

Ruotsinsuomalaisten järjestökulttuurin passiivisuuden, pelokkuuden ja petollisuuden pohjalta löytyy aina se 70-luvulla rakennettu sosialistinen korporativismi, jossa puoluepolitiikka, valtionhallinto ja siviiliyhteiskunnan järjestöt letitettiin yhteen niin nippuun. Näin voitiin kontrolloida paljon suurempia yhteiskunta-aloja kuin vain omaa sektoria. Tavoitteena korporativismissa ei ole edustetun ryhmän paras, vaan oma vallankahvassa pysyminen. Se onnistuu parhaiten, kun saa asetella vaaleissa ehdokkaat niin, että vain oman porukan tyyppejä voidaan äänestää. Siis näennäisdemokratiaa.

_{Hjalmar Rantanen, entinen LO-kärkihahmo on kuvannut kirjassaan 1992 sitä, miten ruotsinsuomalainen järjestökenttä kaapattiin 70-luvulla ja sidottiin yhteen sosiaalidemkratian ja LO:n kanssa. Hän oli itse tekemässä tätä, mutta katui myöhemmin sitä, miten suomalaiset marginalisoitiin ja tehtiin näkymättömiksi. Tämän kirjan voisi Valtuuskunta vaikka käännättää ruotsiksi, minä sain oikeudet siihen Hjalmarilta ennen hänen kuolemaansa.}

90-luvulla RSKL sai ukaasit Ruotsin valtiolta ja joutui hyväksymään suorajäsenet demokratian nimissä, mutta petetyiksi tulimme. Suorajäseneksi saa mennä ja jäsenmaksun maksaa, mutta ehdokkaaksi valtuustoon ei pääse, eikä saa edes ehdottaa ehdokasasettelua. Ainoastaan jäsenjärjestö voi sen tehdä. Et voinut sietää sitä, Markku.

Valitettavasti minun on kerrottava, että Valtuuskunta on nyt melkein samassa tilanteessa. Valtuuskunnan säännöissä ei ole jäsenyys- tai ehdokasasetteluprosessia määritelty selkeästi. Ja ehdokkuus Valtuuskunnan puheenjohtajistoon hyväksytään vain jäsenjärjestöjen nimitysten pohjalta.

Minulle kävi seuraavasti maalis-huhtikuussa: sain pyynnön kahdelta eri taholta asettua ehdokkaaksi, jotta voisin yrittää tuoda sitä sinun alkuperäistä energiaasi ja suuntaa toimintaan ja hyväksyin molempien ehdokkuudet. Olen ollut jo muutaman vuoden aktiivisesti tekemisissä SEKL:n kanssa ja siellä tehdään vakavaa ja hyvää työtä ruotsinsuomalaisten eläkeläisten puolesta. SVAN – Sverigefinska antidiskrimineringsnätverk – taas on uusi ryhmä, joka haluaa nostaa esiin sen, ettei kieli ole Ruotsissa syrjintäperuste, vaikka konventioissa niin sanotaan. Siksi on vaikeaa viedä asioita tuomioistuimeen.

Vaalivaliokunnan puheenjohtaja – RSKL:n edustaja, joka samalla on sosiaalidemokraattien aktiivinen poliitikko – keksi kuitenkin uusia sääntöjä sitä mukaan, kun tilanteita tuli, jotta minun nimeäni ei pantaisi ehdokaslistalle. Valtuuskunnassa torpataan siis ehdokkaita omin päin jo ennen ehdolle pääsemistä ja äänestystä, vaikka yleiskokous on se seurakunta, jonka tulisi äänestää ehdokkaista. Aika näennäisdemokraattista, eikö vain, Markku?

Vaalivaliokunnan puheenjohtaja on kuulemma väittänyt, etten ole ”oikea juristi”, vaikka olen 2016 jälkeen lukenut itseni oikeustieteiden kandidaatiksi ja maisteriksi ja mm. kirjoitin sen Malmön hallinto-oikeuden valituksen, FR 1707-20, jossa kahdeksan malmöläistä perhettä voitti, kun kunta lakkautti suomenkielen opetuksen esikoulukuokasta. Tietääkseni se oli ensimmäinen kerta, kun me ruotsinsuomalaiset menimme oikeuteen oikeuksistamme – ja voitimme. Nimeäni ei siitä löydy, koska en vielä ollut silloin ottanut tutkintoani, mutta Malmön suomiseurasta vaalivaliokunnan pj olisi voinut helposti kysyä taustoja – tai minulta – hänhän ei koskaan ole varsinaisesti puhunut kanssani! Seuraavaksi vaalivaliokunnan puheenjohtaja väitti, ett minulla on yhteistyövaikeuksia puheenjohtajiston kanssa. Sekään ei pidä paikkaansa, päinvastoin. Minulla on ollut jatkuvaa kanssakäymistä useammankin puheenjohtajiston edustajan kanssa, ja muutaman tunnen jo vuosikymmenten takaa. Lopuksi väitettiin, ettei ehdokuuteni kuulemma ollut sitova, kun se kuulemma oli ”suullinen”. No, se oli helppo osoittaa vääräksi tiedoksi, kun vaalivaliokunnan puheenjohtaja on käyttänyt oman kuntansa poliitikkosähköpostiositetta työssään Valtuuskunnassa. Julkisuusperiaatteen mukaisesti oli mahdollista saada sähköpostilokit kunnasta ja pystyin osoittamaan, että kolmaskin väite oli valhe. Markku, on mielenkiintoista, miten suurella energialla nimeäni yritettiin panetella ja torpata vaalivaliokunnan esityksestä. Mutta millä oikeudella?

RSKL on Valtuuskunnan suurin jäsenjärjestö, ja samaan aikaan pari liiton alaosastoa, joilla ei ole omaa organisaationumeroa, ovat mukana. Yhteensä edustustosta lähes puolet kuuluvat RSKL:n piiriin. Eli RSKL:n kannat ovat edustettuna useamman osaston kautta. Valtuuskunta kieltäytyy silti käsittelemästä jäsenhakemuksia järjestöiltä, joilla ei ole organisaationumeroa vielä, ja sihteeristöstä ilmoitettiin, että jäsenyys on anottava ehdotuksena vuosikokoukselle viimeistään kuusi viikkoa ennen vuosikokousta. Merkillistä, Markku, on, että sellaisia sääntöjä emme ole onnistuneet näkemään. Ne, viime vuodelta vahvistetut säännöt, jotka olemme nähneet, eivät sisällä tällaisia sääntöjä jäsenanomusten käsittelyjen suhteen. Edes Vuoden ruotsinsuomalainen kunta -kisassa ei kuulemma ole sääntöjä – kriteerit keksitään vuosi vuodelta. Niin lukee kotisivulla.

Surullisinta tässä on se, Markku, että tämä formalistinen byrokratia, jota Valtuuskunnassa nyt käytetään uusien voimien pitämiseksi toiminnan ulkopuolella, on juuri sitä, mistä sinä halusit päästä eroon perustamalla Valtuuskunnan. Kun tarkastelee Valtuuskunnan toimintaa, niin se on kovin passiivista ja reaktiivista. Suurimmat menoerät jo vuosia ovat ollee täysistunnon järjestäminen ja puheenjohtajiston rahoitus, sekä työntekijä. Summat ovat varmasti täysin hyväksyttäviä, jos talousarvio olisi vaikka 10 miljoonaa kruunua. Mutta nyt tätä meidän ruotsinsuomalaisten edustusjärjestöämme pyöritetään vähemmistörahalla, jota Lääninhallitus myöntää tällä hetkellä tietääkseni järjestötukena reilut 800 000 kruunua vuodessa. Työntekijä vie tietenkin palkkansa verran ja loput rahoista mennnee sitten vuokraan (RSKL:n tiloissa) tietokoneisiin, PR-kuluihin (verkkosivu) ja lahjoihin sekä edustuskuluihin. Kävikö tässä nyt taas niin, Markku, että ruotsinsuomalainen edustusto priorisoi ja pönkittää omaa olemistaan, ja vasta toissijaisesti toimii kohderyhmänsä etujen puolesta? Olemmeko me kentän kaikenkokoiset, -näköiset ja eriväriset ruotsinsuomalaiset Ruotsissa edes kohderyhmä?

Tänä keväänä ruotsinsuomalainen kenttä on kokenut jälleen enemmistön asenteiden kiristymistä. Järjestöissämme selitetään usein kielteiset uutiset puoluepolitiikkana, mutta kyseessä on koko Ruotsin kentän laaja toiminta laidasta laitaan.

Joka tapauksessa kevään aikana täällä on tapahtunut seuraavaa:

1. On tehty tosi kovia vähennyksiä Ruotsin radion suomenkielisestä toimituksesta, esim. koko Etelä-Ruotsi on nyt freelanssien varassa.

2. ISOF:n arvokas kielen elvyttäminen ja revitalisointi uhkaa loppua, koska lisärahoitusta ei ole luvattu vielä, vaikka ollaan jo kohta puolivälissä viimeistä vuotta. Ensimmäinen vuosi meni organisaation luomiseen ja rekrytointeihin, toinen vuosi suunnitteluun sekä alkuunpääsyyn ja nyt kielikeskukset tekevät mahtavaa työtä ympäri maan – mutta jos rahoituksesta ei saada tietoa, niin organisaation tulevaisuus on vaakalaudalla, ja se osaaminen, joka on luotu, häviää taivaan tuuliin, mikäli työntekijät alkavat katsella uusia mahdollisuuksia.

Yllämainittuun pitäisi puuttua lujalla kädellä, ja käyttää sekä lakeja että Euroopan neuvoston konventioita välineenä. Mikä estäisi Valtuuskuntaa ajamasta asiaamme tuomioistuimeen, jos lakeja rikotaan?

3. Tukholman suomenkielisen resurssikirjasto on uhan alla budjettipäätösten myötä. Tukea on vähennetty tuntuvasti, ja tällä hetkellä työntekijöiden palkkoja on höylätty reippaasti toiminnan ylläpitämiseksi. Sekä ISOF:n että resurssikirjaston toiminta on valtion määräämä velvoite, mutta talouden kiristämisellä ne voidaan tukehduttaa.

4. Ruotsinsuomalaisten eläkeläisten joukossa on 18 000, jotka menettävät suomalaisen kansaneläkkeensä yhdessä hujauksessa Suomen säästöjen myötä. Monelle vanhukselle tämä tietää muuttoa, sosiaalituen hakemista ja hätää. Tiedossa on jo nyt, että useilta menee jopa puolet tuloista. Tämä on täydellinen skandaali, johon tulisi reagoida nopeasti ja keskitetysti monella eri tasolla. On vanhuksia, joita uhkaa nyt häätö ja sosiaalikonttorin jonolappu.

Näiden ajankohtaisten asioiden lisäksi pitkin maata on käyty jo vuosia kädenvääntöä suomenkielisestä vanhustenhoidosta, sekä äidinkielen opetuksesta esikoulussa ja koulussa. Herääkin kysymys, miten tehokasta meidän kannaltamme on, että asiamme hoidetaan kulttuuriministeriössä, minne pakollinen kouluopetus, kuntien vanhustenhoito ja -hoiva, tai eläkeasiat eivät kuulu ollenkaan? Konventio-oikeuden mukaan kansallisten vähemmistöjen oikeudet ovat ihmisoikeuksia ja näin ollen sopisivat paremmin sinne, missä niistä vastataan.

Nyt, kun valtuuskunta on täysistunnossa hienossa hotellissa Tukholmassa, niin varmasti on aikaa ja mahdollisuus keskustella strategiasta, jolla tarttua näihin päivän polttaviin asioihin kentällä. Vai?

No, valitettavasti ilmeisesti ei. Järjestön toiminnan sisältökeskustelu tulee pitämään sisällään Valtuuskunnan ehdotuksen totuuskomissiosta, sekä kaksi Ruotsin kirkon esitystä työtavoista: että voidaan perustaa työryhmiä ja valtuuskuntia (eikö niitä ole ollut ollenkaan?) sekä että täysistuntojen pöytäkirjat laitetaan verkkosivulle, jotta kaikki näkevät, mitä meidän edustustomme on päättänyt (eikö sitäkään ole aiemmin tehty?). Mielenkiintoista on, että yleiskokouksen esityslistalla ei ole ollenkaan kohtaa yleiselle keskustelulle tai ”muille kysymyksille”. Etukäteen tarkkaan on määritelty, mistä aiheista yleiskokous keskustelee ja päättää. Eikä mikään ylläolevista päivänpolttavista aiheista nouse virallisesti esiin. Mikä se sellainen ruotsinsuomalaisten edustosto on, sinä olisit älähtänyt, Markku.

Valtuuskunnan toimintasuunnitelmien mukaan puheenjohtajisto enimmäkseen ”osallistuu”, ”tukee”, ”pyrkii vaikuttamaan”, ”seuraa” ja ”luo yhteyksiä” erilaisten virastojen, päättäjien, viiteryhmien ja muiden vaikuttajien kanssa, sekä vastailee remissilähetteisiin. Missään en ole nähnyt, että Valtuuskunta varsinaisesti ottaisi vastuun ja alkaisi ajaa näitä päivänpolttavia lakisääteisiä oikeuksiamme käytännössä, niin, että tulokset olisivat konkreettisia. Vaikka toimintasuunnitelmissa puhutaan kestävistä rakenteista, ei käytännössä näy minkäänlaista rakennussuunnitelmaa tai strategiaa. Kieli- ja kulttuurityön tukeminen niin ikään vaatisi paljon enemmän ja terävämpää toimintaa, näiden kysymysten omistamista ja näkyvyyttä koko yhteiskunnassa.

Muuten noista remissivastauksista – kyllä meidän virallisen remissi-instanssin pitäisi niistä pitää avoimia keskusteluja, jotta kentältäkin saataisiin ääniä kuuluville – ja vastaukset pitäisi ehdottomasti laittaa verkkoon, jotta kaikki pääsevät näkemään, mitä meidän nimissämme lainsäätäjille kerrotaan meidän tahdostamme ja tarpeistamme. Sehän on ihan oikeusturva-asia.

Tänä päivänä moni jäsenjärjestö käy itsekin neuvonpidoissa ja tapaamassa päättäjiä – nyt käydään näissä näissä kahvi- ja vastaanottotilaisuuksissa tuplasti, sen sijaan, että tehtäisiin töitä tehokkaasti. Jos, sinä,

Markku olisit vielä täällä keskuudessamme, niin olisit jo varmaan marssittanut ministerit riviin ja vaatinut ottamaan huomioon ruotsinsuomalaiset jo ryhmämme koon takia verrattuna muihin vähemmistöihin.  

Ehkä ainoa tapa todella puolustaa meitä ruotsinsuomalaisia on luoda rakenteita ja yhteisöjä, joissa yksilöt pääsevät vaikuttamaan suoraan. Tämä järjestöpohjainen piiri-pieni-pyörii ei palvele ketään muita kuin niitä, jotka piirissä jo tanssivat. Tai jos saisimme koko tämän historiikin kirjoihin ja kansiin – dokumentoitua, miten meidän omat edustajamme käyttävät suuren määrän aikaa ja energiaa pitääkseen innokkaat ehdokkaat Valtuuskunnan ulkopuolella, sen sijaan, että energiaa pantaisiin vaikka vähemmistöperheiden ja vanhusten tukemiseen, kun kunta tai valtio jyrää pienen ruotsinsuomalaisen kansalaisen. Mikä estää perustamasta oman vähemmistöasiamiehen?

Tärkeintä olisi opettaa ruotsinsuomalaiset viemään omia asioitaan eteenpäin, eikä seistä odottamassa hattu kourassa, että enemmistö sen tekee. Ehkä siten saisimme niitä nuoriakin mukaan. Aidolla vaikuttamisella. Sen opin sinulta.

Kaipaus on suuri.

Johanna,

ruotsinsuomalainen toimittaja, esitelmöijä ja kirjailija, entinen vähemmistökoordinoija lääninhallituksessa, vähemmistökoordinaattoreiden kouluttaja Axevallassa, oikeustieteiden kandidaatti – aiheena vähemmistölaki, luottamustehtävissä ruotsinsuomalaisissa yhdistyksissä kymmeniä vuosia, entinen sosiaalitukilautakunnan pj. Bålsta – yhteyshenkilö kunnan ja suomiseuran välillä, ISOF:in suomenkielen ohjausryhmän jäsen,

Ps. Totuuskomissiotyössä pitää oppia puhumaan totta.